
Uusi kausi on jälleen täällä! Kesän jälkeen on aika palata takaisin kaukaloon, kentälle ja seuran yhteiseen tekemiseen. Alkava kausi tuo mukanaan uusia tuulia ja paljon odotettua urheilun iloa.
Seurassamme tapahtuu heti kauden alussa monella rintamalla. Yhtenä merkittävänä uutena asiana seura sai keväällä uuden puheenjohtajan, kun Harri Väyrynen otti vetovastuun seuran toiminnasta. Myös johtokunta on saanut uusia jäseniä.
Uuden puheenjohtajan johdolla seura lähtee rakentamaan tulevaa kautta tuttuun tapaan yhdessä. Pelaajia, valmentajia, toimihenkilöitä, vapaaehtoisia, yhteistyökumppaneita ja kannattajia unohtamatta. Jokaisella on tärkeä rooli siinä, millainen kaudesta muodostuu.
Kiilat-kello, kohti nykyaikaisempia ottelutapahtumia
Puheenjohtaja on pistänyt heti toimeksi, ja seurassa on käynnistetty myös uusi Kiilat-kello-hanke, jonka tavoitteena on uudistaa ja kehittää ottelutapahtumia uudelle tasolle.
Hanke on tärkeä osa seuran toiminnan ja ottelutapahtumien kehittämistä. Sen myötä halutaan tarjota pelaajille, toimihenkilöille ja katsojille entistä parempi ottelukokemus.
Uudella tulostaululla mahdollistetaan luotettava ajanotto ja rangaistusten näkyminen. Uutuutena tulostaulu toimii myös nykypäivän vaatimuksia vastaavana digitaalisena markkinointikanavana yhteistyökumppaneille ja mainostajille.
Kiilat-kello-hankkeen on tarkoitus valmistua loka–marraskuussa 2026. Hanke on EU:n osarahoittama, ja rahoitus kulkee Keskipiste-Leaderin kautta.
Mestis-ottelu kruunasi kauden aloituksen
Jäähalli avautui elokuun puolivälissä, ja heti kauden alkuun päästiin nauttimaan Mestis-tason jääkiekosta.
Sebastian Vuorenmaa KeuPa HT:stä järjesti yhdessä Kiilat Hockeyn kanssa harjoitusottelun Tuuli Areenalla. Kahden pienen paikkakunnan joukkueet, KeuPa HT Keuruulta ja IPK Iisalmesta, kohtasivat Tuuli Areenalla.
Ottelu tarjosi hienon elämyksen, ja yhdessä koettu otteluilta oli myös erinomainen tapa virittäytyä uuden kauden tunnelmaan sekä tavata tuttuja hallilla. Ottelun tuotto ohjataan juniorijääkiekon hyväksi.

Aloitusleirillä katse kohti tulevaa kautta

Kauden alkuun järjestettiin ensimmäinen Kiilat Hockeyn aloitusleiri. Sanna Nurmesniemi heitti leiri-idean Laurilan Jesselle ja Puurulan Jukalle, jotka innostuivat ajatuksesta. Suunnittelu aloitettiinkin jo keväällä 2026.
Ilmoittautuneita tuli kokonainen ryhmä, ja leirillä päästiin taitoharjoittelun maailmaan Jyri Saarisen johdolla. Jääharjoitusten välissä nautittiin lounas My Pubin kattamana.
Aloitusleirillä ei keskitytty pelkästään fyysiseen harjoitteluun, vaan tärkeässä roolissa olivat myös yhdessä tekeminen ja hyvä joukkuehenki. Nähtäväksi jää, seuraako leirille jatkoa, kehitysideoita on jo heitelty ilmaan. ;)
Uusi kausi on aina uuden alku. Se tuo mukanaan mahdollisuuksia, haasteita, onnistumisia ja varmasti myös ikimuistoisia hetkiä.
Tervetuloa mukaan kaudelle 2026–2027! Tehdään tästä yhdessä hieno kausi!
Teksti: Sanna Nurmesniemi
| 04.09.2026 14.51 | Uusi kausi, uudet kuviot! Kiilat Hockeyn kausi käyntiin vauhdilla! |
| 29.07.2026 23.35 | Mestis tulee Haapajärvelle! |
| 24.05.2026 20.58 | Kauden 2026-2027 aloitusleiri |
| 01.05.2026 15.28 | Kiilat Hockey U12- Menestystä Oulusta ja Piispalasta |
| 18.04.2026 20.49 | Päättäjäiset |
| 18.04.2026 20.37 | Henkilöhaastattelussa väistyvä puheenjohtaja Jan Bankowski |