U15 joukkueen härkäviikko saatiin lauantaina päätökseen kotikaukalossa. Viikon kolmannessa ottelussa vastaan asettui Kärpät Länsi. Kiilojen viimeistelyharjoitus perjantai-iltana antoi jo osviittaa tulevasta. Peli oli raskaan viikon jäljiltä tahmeaa, eikä ajatus tahtonut enää pysyä pelissä mukana. Valmennuksen hyökkäysketjuruletti ei ottanut toimiakseen.
Ensimmäinen erä oli sekavaa pelailua etenkin omassa kenttäpäädyssä. Kiilojen hyökkäykset pysähtyivät viimeistään mallikkaasti torjuneen kärppävahti Topias Törrön suojuksiin. Vasta aivan erän viimehetkillä Pavel Savin onnistui yllättämään siniviivan tuntumasta lähteneellä rannarilla. erä 1-0.
Toisessa erässä vauhti hieman lisääntyi ja peli koheni. Ajassa 22.53 Jere Törmälä onnistui lisäämään johdon kahteen maaliin. Peli jatkui edelleen kuitenkin epävireisenä, eikä punaista lankaa tuntunut löytyvän. Erän puolivälin jäätyä taakse Kiilojen valmennus heräsi hetkeksi unestaan ja vaihtoi hyökkäysvitjat tutumpaan suuntaan. Tämä auttoi ja peli koheni silmissä. Reilu minuutti ennen erätaukosummeria Juuso Hautajoki heläytti kiekon takayläseen,3-0 erätauolle
Viimeinen erä ehti vanheta vain 15 sekuntia kun punalamppu syttyi jälleen, tälläkertaa maaliseppona heilui Niilo Änäkkälä. Siitäpä Kiilojen peli aukesi, maaleja kertyi vielä neljä, joista yksi oikeinkin vahvan ylivoimapyörityksen seurauksena. Aaron Koskela Kiilojen tolppien välissä pelasi vahvan ottelun, torjuen kaikki Kärppien lähentely-yritykset. Tuloksena 30 torjuntaa ja nollapeli.
Valmennusta lämmitti erätaukomakkaroiden lisäksi edelleen tuloksenteko laajalla rintamalla. Raskas peliviikko näkyi useamman pelaajan otteissa, mutta toisaalta muutama pelaaja taisi pelata viikon pirteimmän pelinsä. Sarja on pyörähtänyt Kiilojen osalta mukavasti käyntiin, 3 peliä, 3 voittoa. Viikon päästä vieraskaukalossa vastaanasettuu keskiviikon tappiolle pikaista revanssia hamuava YJK. Sitä kohti